kuin viimeistä päivää.

Tämä viikko meni lähinnä itkeskellessä ja tallilla tuli notkuttua joka ikinen liikenevä sekunti, niin kamalaa. Kun koko ajan tiesi, että päivät kuluivat ja perjantai vaan lähestyi ja lähestyi... Mulla on paljon kuvia ja videoita, kunhan saan itseni keräiltyä niiden katseluun, postailen niitä tänne...

Maanantai 5.12: Kävin aamupäivällä itsekseni ratsuilemassa, maneesi on tyhjä pystyi hyvin työskentelemään, kun sai keskittyä vain ja ainoastaan omaan ratsastukseen. Normaalit alkuverkat, käynnissä voltteja ja ravissa ympyröitä, sitten monta laukannostoa. Poni hosui välillä vähän, mutta toisaalta oikea laukka nousi molempiin suuntiin todella kivasti. Loppuraveissa Jästi kulki ihan oikeasti ja rehellisesti oikein päin, muoto pysyi tasaisena, vaikka tahti hetkittäin olikin vähän turhan reipas. Hieno, hieno Jästi!

Tiistai 6.12: Kummityttöni Jenna 3v. tuli mukaan katsomaan tädin ponia, suunnitelmanani on aivopestä tädin kullanmurusta pikku ponityttö tulevaisuudessa. Jästi oli kiukkuisella päällä, sen selkä oli eilisestä raskaammasta liikutuksesta jumissa, mutta porkkanat sentään kelpasivat. Maneesissa oli ruuhkaa, Jästi kyttäili katsomoa ja kenkutteli muutenkin. Ravailin vähän, ei oikein sujunut, kun poni oli niin jumissa selästään, jolloin sen liikkeet muuttuvat muutenkin ihan kököiksi jne...

Keskiviikko 7.12: Kaverini Linda lähti kameran kanssa mukaan, ponin selkä oli vieläkin kipeä. Kokeilumielessä heitin kuitenkin satulan selkään ja hipsittiin maneesille, J:llä ei ollut vielä hokkeja alla, joten se liukasteli pahasti eikä tuhra hosuminen ainakaan parantanut asiaa. Maneesissa kävelin ja ravailin vähän, poni tuntui yhä huonolta, tavallaan ylienergiseltä ja toisaalta ihan köpöltä. Satula pois ja poni liinaan, se laukkaili yllättävän sujuvasti ja nätisti, pukitteli pikkuisen tietysti, mutta joo. Varsinkin oikeaan, Jästin parempaan kierrokseen laukka melkein sujui. 

Kiipesin hetkeksi ilman satulaa selkään, taivuttelin vähän ja käynnissä parin puomin yli. Pikku pätkiä ravia, poni oli varsinkin kaarteissa tosi huono, peitsasi tavallista enemmän. Ravailinkin puomit pari kertaa, ottaen huomioon yhdistelmän minä + ei satulaa + puomit, oli aika ninja olo pysyä kyydissä :D

Torstai 8.12: Jäähyväiset. En mennyt kouluun, vaan suuntasin aamupäivällä tallille. Jästi oli juuri kengitettävänä. Meikä tietysti vollotti minkä kerkesi... Kengityksen jälkeen virittelin ponille hokkeja pienen ikuisuuden, olen maailman hitain niiden kanssa, eikä itkeminen tietenkään ainakaan nopeuttanut. Syötin ponille porkkanoita ja halailin sitä ja harjailin ja niin. Suitset päähän ja loimi päälle ja maneesille, siellä oli tyhjää, mikä oli ihan loistavaa, sain kaikessa rauhassa pillittää kuin vesiputous... Poni vaan katseli ihan hölmistyneenä, että mitä se hullu tyyppi parkuu koko ajan.

Päästin Jästin irti, se seurasi ensin nätisti vierellä, sitten ravaili vähän, hetkittäin lähes hallittua ympyrää mun ympärilläni. Ei mitään huimaa baanausta, selkä oli vieläkin vähän arka. Se piehtaroi ja tuli sitten kiehnäämään viereen, mokomakin ahne possu kerjäsi tietenkin porkkanoita. Kiipesin selkään ilman satulaa ja käveltiin pitkään, minä vollotin tietysti puolet ajasta. Ravailtiin pätkiä, sujui taas vähän paremmin, vaikka en todellakaan mikään istuntaihme olekaan, tyyli oli lähinnä perunasäkkiä muistuttava. Poni oli rauhallinen ja hyvä, joten kun kerran oli viimeinen tilaisuus, kokeilin laukkaamistakin.

Se tunne oli aika mahtava. Poni laukkasi ihan oikeasti kunnolla, ja selässä oli ihanan lentävä olo olla ilman satulaa. Sellainen "yhtä hevosen kanssa" -fiilis, aivan ihanaa. Jästi rakas superponi, oli niin hieno ja paras. Parin mielettömän kivan laukkapätkän jälkeen tulin alas ja päästin ponin irti, se seurasi vierellä, käveltiin pitkään, halailin vaan ponia ja niiskutin. Laahustettiin tallille, siellä itkin vähän lisää, kun yksi kaveri tuli lohduttamaan. Oikeasti, jos on jo valmiiksi ihan itkun partaalla ja joku tulee halaamaan, se ei ainakaan auta asiaa...

Käytävällä vielä lässytin ponille aikani, sitten piti alkaa lähtemään töihin. Vein sen ulos, annoin heinää. Sinne mun rakas hevoseni jäi, lumisateeseen seisomaan ja kun mä lähdin, traikku ajatettiin pihaan lähtövalmiiksi.

luopumisen tuskaa.

Viime torstaina joulukuun 1. päivä se päivä sitten vihdoin koitti: Jästille on löytynyt uusi koti. Joensuusta. Eli suomeksi ihan helvetin kaukaa. Meikä oli juuri lähdössä ratsastamaan ja eihän siitä mitään tullut, kunhan vaan vollotin ponin selässä ja lahnailtiin ympäri kenttää. Niin epäreilua ja niin väärin. 

Kirsikkana kakun päällä se houkutteleva mahdollisuus, että voisin ottaa ponin itselleni, omaksi. Idea on nyt hyllytetty, mutta pari päivää sitä tuli todella, todella vakavasti harkittua... En nyt taida tähän enää jaksaa avata koko pohdintaketjua, mutta pari itkettyä yötä ja monta viisasta sanaa se vaati... Maailman paras, kiltein, ihanin, kultaisin ja rakkain hevoseläin ansaitsee paremman kodin, kuin köyhä ja kiireinen opiskelija sille voi tarjota. Ja se menee vain ylläpitoon, eli teoriassa on olemassa mahdollisuus hakea mun hevonen kotiin, jos satun esim. voittamaan lotossa, pääsemään yliopistoon ja/tai saamaan paremman duunin.

Perjantaina 2.12: Kaveri lähti mukaan tallille, otti kuvia ja videoita yms. Mentiin maneesissa, poni oli ihan ok, laukattiinkin vähän ja hypättiin pari kertaa pikku ristikkoa. Loppuraveissa sujui taas niitä muutaman askeleen pätkiä oikein päin.

Lauantai 3.12: Menin tallille aamupäivästä ennen töitä, ensin juoksutin, mm. pyöritin laukkaa liinassa. Poni oli jotekin omituisen tönkkö ja könkkä, edellisen päivän reilumpi liikunta ehkä vaikuttaa. Kiipesin ilman satulaa kyytiin ja köpöteltiin käyntiä ja ravia, kerta kerralta tuntuu, että pysyn paremmin kyydissä. Itse asiassa ratsastelu vähän venähti niin, että tämä ajantajuton matkustelija myöhästyi töistäkin, hups... Töissä oli kuitenkin monta tuntia aikaa pohtia poniasiaa, ja illalla vedin sitten pään puhki pohtimisen lisäksi pään täyteen, voi ilmainen skumppa...

Sunnuntai 4.12: Vuosimiljoonan pahin krapula, laahustin tallille vasta illemmalla. Maneesissa oli kamala ruuhka, ainakin 6 heppaa pyöri puolikkaassa maneesissa. Normaalisti junnaan silloin lähinnä paikallani, mutta nykyään J on kehittynyt sen verran, että muiden väistely on paljon sujuvampaa ja omaankin ratsastukseen voi keskittyä.

Ensiksi käynti läpi, poni vähän kyttäili toisen päädyn estetreenejä ja muita hevosia. Ravailtiin, vähän tönkköä pujottelua. Laukannostoja tehotreenissä, tällä kertaa laukka nousi jopa käynnistä. Ei se kovin kaunista tai sujuvaa ollut, mutta muutaman askeleen poni könötti jotakin laukkaa muistuttavaa aina pitkää sivua. Loppuraveissa taas hienoja pätkiä, suunta eteen-alas alkaa vähitellen löytymään. 

Poni lähtee perjantaiaamuna, sitä ennen pitää vielä tehdä kaikkea kivaa ja ihanaa. Ilman satulaa menemistä, pikku esteitä, irtojuoksutusta, maastoilua. Ja ponille akuutti porkkanaliannostus. Ja joulupipari. Ja tonttulakki-kuva. Sekä paljon, paljon kuvia ja videoita muistoiksi.

lisää vierailevia tähtiä.

Maanantaina testasin tosiaan kaverin vuokraponia ja päädyin kenttään, tänään laahustin tallille selkä jumissa ja muuten vaan ihan koomassa. Ongin ponin mutatarhasta ja harjailin sen nopeasti. Poni oli maanantaina sen verran köppänä ja itseäni laiskotti, joten nappasin ponin liinaan ja suunnattiin maneesille. Jästi oli ihan apina, se ei millään voinut kävellä rauhassa, vaan kohelsi ja sähläsi koko ajan. Sama jatkui maneesissa, kun virittelin ohjia kiinni.

Juoksuttaessa poni oli ihan lahna, se ei meinannut liikkua yhtään eteenpäin, selkä on yhä kipeä ja se on muutenkin ihan jumissa. Laukkuutin sitä vähän molempiin suuntiin, laukkaaminen ympyrällä on ponille tosi vaikeaa, mutta ihan kohtalaisesti se loikki eteenpäin. Laukkaa pitäisi nyt vaan saada enemmän treenattua, joten on ihan hyvä, että se saa ensin ilman ratsastajaa pyöriä laukkaa ympyrällä, sitten vasta selästä käsin.

Lopuksi kiipesin vielä ilman satulaa selkään, oman tasapainon treenaamiseksi ja muuten, se on hurjan kivaa. Poni tallusteli ihan rauhassa, mutta kun yritin ravailla, se lähinnä peitsasi ja oli tosi kökkö. Ärsyttävää ja turhauttavaa, kun en todellakaan tiedä, mitä ponille kannattaisi tehdä. Selkä kipeytyy, jos sitä liikuttaa, toisaalta ponin omistaja on sitä mieltä, että liikunta vaan tekee sille hyvää... Tuntuu vaan aika ikävältä väkisin liikuttaa, jos poni selkeästi ei halua liikkua askeltakaan eteenpäin... Maneesissa junnaaminenkin tympii, mutta ei säkkipimeässä oikein huvita maastoillakaan.

Mentiin takaisin tallille ja olin juuri lähdössä kotiin, kun J:n omistaja ilmestyi paikalle. Se kysyi, josko minua huvittaisi liikkuttaa toinenkin hevonen, Minin, ja suostuin sitten, kun ei mikään kiirekään ollut. Mini on pv, jolla kisataan lähinnä kenttää, sellainen kapea kuikelo, jonka selässä olen käynyt viimeksi varmaan helmikuussa. Maneesissa oli ratsastuskoulun tunnit alkamassa, mutta meille jätettiin toiseen päähän reilu ympyrä tilaa. 

Alkuun peloteltiin ponituntilaisia, Mini pukitti ja possuili ja minä kiroilin selässä vähän turhankin suureen ääneen, hups. Junnattiin aika kauan käynnissä, yritin saada Minin jotenkuten tuntumalle, mutta joo, ei se kovinkaan kehuttavaa ollut. Vähitellen käynti alkoi olla hetkittäin siedettävää, sitten ravailtiin. Mini keikkui eteenpäin kuin kameli, askel oli niin pitkä ja kummallinen Jästin tikitykseen verrattuna.

Ravattiin molemmat suunnat, ei todellakaan sujunut yhtään. Käveltiin hetki pitkin ohjin ja olin jo vähällä luovuttaa kokonaan, mutta keräilin sitten ohjat ja jatkoin ravailua. Mini oli rauhoittunut alun possuiluista ja kulki muutaman askeleen pätkiä kohtalaisesti, itse en vaan millään saanut pidettyä tuntumaa tarpeeksi tasaisena.

Vaikka vähän epäilyttikin, halusin kokeilla laukkaamista, joten muutama pomppu harjoitusravia ja epämääräinen nosto. Minin laukka oli joko aivan ihanaa tai aivan kamalaa, paha sanoa. Se oli ISOA ja keinuttavaa, keikuin selässä ihan järkyttyneenä :D Toisaalta se oli myöskin tasapainoista ja rauhallista, oikeaa ratsulaukkaa lv-nelitahtibaanaukseen verrattuna. Tehtiin pari siirtymää ravi-laukka -välillä ja viimeinen laukkapätkä oli huippukiva, laukka pyöri ja Mini vähän rentoutui ja ratsastajakin unohti olla ihan paniikissa. Minin omistaja vaan nauroi, kun palasin tallille ihan pöllämystyneenä, oli aika hurja kokemus mennä pitkästä aikaa kunnollisella hevosella.

en vaan osaa.

Tämä maanantai on potkinut päähän oikein urakalla, vittu mitä paskaa noin niinkuin tiivistettynä. Yhden kokeen yli nukuttuani suuntasin tallille kuraan ja viimaan, ponia tarhasta hakiessani upposin nilkkoja myöten mutaan, ratsastuskengät läpi märät ja täynnä kuraa tietenkin.

Laitoin Jästille kamat ja käveltiin alkuun ulkona, oli kylmää ja tuulista. Maneesissa oli yksi juoksuttaja ja yksi ratsukko, mutta ihan hyvin mahduttiin menemään. Poni oli alkuun melko tahmea, mutta kun toiset laukkasivat ja riekkuivat, alkoi se vähän innostua ja kulki hetkittäin ihan kohtalaisesti. Muut menivät pois ja kun tilaa kerran oli, kokeiltiin pitkästä aikaa laukkaa selästä. Poni oli ihan super, nosti melko kivasti ja laukkasi järjellistä vauhtia. Välillä tuli väärää laukkaa, mutta ottaen huomioon, miten vähän ollaan laukattu maneesissa, olin tyytyväinen ylipäätänsä oikeaan askellajiin. Tästä vaan treenailemaan lisää...

(Joku vanha kuva Hoffesta, lainattu Lindalta.)

Tallilta ajoin suoraan hakemaan kaveriani Lindaa, jonka vuokraponia mun oli tarkoitus kokeilla. Hoffe on oikeasti ihan poni, niin pikkuinen. Se on todella osaava ja todella laiska, eli täysin päinvastainen kuin Jästi. Alkuun käveltiin kentällä ja poni lahnaili eteenpäin, ihan kummallista. Ravi oli ihmeen töpötystä... En todellakaan osannut mennä Hoffella yhtään, tuntuma oli ihan kateissa ja muutenkin, vieras poni tuntui todella, todella oudolta. Ravissa vielä jotenkuten keikuin kyydissä, mutta ensimmäisestä kunnon laukannostosta se pukitti, ja kappas, minähän lensin. Vitutti ja selkään tulee nätti mustelma, hienoa... Oma moka, kun en osannut varautua ja ratsastaa paremmin, mutta ärsyttää ja pahasti. 

Kaveri kävi sitten itse selässä ja poninpallero pistettiin kuriin ja nuhteeseen. Kiipesin itse vielä hetkeksi kävelemään, mutta oli aika tuskaa, selkä otti ihan kunnolla osumaa maanpintaan, joten pelkkä käynti riitti. Vähän tuntui näkyvän taivallaa ylimääräisiäkin tähtiä hetkittäin...

ilman satulaa.

Taas parin päivät jutut samassa, kiirettä pitänyt, mutta ihan kivaa sellaista (: 

Perjantai 25.11: Edellisenä päivänä vapaa ja sitä edellisenä juoksutus irtona, joten toivoin poni olevan parempi. Oli se ehkä ihan vähän, mutta ei siltikään mitenkään "normaali", vaan todella tahmea etenemään. Pyörittiin alkuun maneesissa, pikaisesti käynti ja ravi molemmissa suunnissa melko rennosti läpi, "tehtävinä" mm. isoa kahdeksikkoa ja pitkillä sivuilla isompaa ravia. Ja tehtiin ensimmäisiä oikeasti kunnollisia ravivoltteja, eli tasapaino on todellakin parantunut! Pätkittäin poni oli ok, mutta sitä sai kyllä ratsastaa todella reilusti eteen, ja selkä aristeli yhä, joten ehkä 15 min jälkeen suunnattiin ratsastusradalle. Ravattiin siinäkin pätkiä, poni pysyi todella kivasti käsissä, eikä lähtenyt normaaliin tapaan jyräämään ravuriravia menemään, jee. 

Lauantai 26.11: Menin tallille vasta myöhään illalla, suoraan töistä ja laiskotti ihan pirusti. Nappasin ponin liinaan ja sille vaan viltin selkään. Maneesissa ei ollut ketään muita, joten päädyinkin päästämään sen taas kerran irti. Tällä kertaa poni jaksoi sinkoilla pidempään kuin viimeksi, oli kiva katsella, kun toinen pukitteli menemään, ponilla vaikutti olevan aika kivaa (: Sitten se ravaili nätisti ja antoi ihan kivasti kiinnikin, tuli ihan itse minun luokseni puhisemaan. 

Tällä kertaa nappasin kaukaa viisaana kypärän mukaan ja onnistuin kapuamaan selkään. En ole piiiiitkään aikaan mennyt ilman satulaa, joten oli aika hurjaa :D Keikuin kuitenkin kyydissä joten kuten, ja kunhan vähän tottui, niin se oli todella kivaa. Ravasinkin pikkuisen, maksimissaan kymmenen askeleen pikkupätkiä. J pysyi hienosti tosi rauhallisena ja minä ihme kyllä pysyin selässä. Käveltiin takaisin tallille, ketään muita ei ollutkaan enää siellä, joten laittelin ponin rauhassa talliin. 

Tälläisinä iltoina kun kaikki tuntuu sujuvan, poniin tuntuu olevan hyvä "yhteys" ja pääsee tekemään sen kanssa kaikkea kivaa, tulee niin sellainen olo, että olisi aivan unelmaa, jos poni olisi oma... On niin houkutteleva ajatus, että menisi neuvottelemaan sen omistajan kanssa vähintään ylläpitodiilistä tai jostakin, se toisi varmuutta ponin pysymisestä minun elämässäni... Sinne menisi kaikki rahat ja vapaa-aika, mutta toisaalta, viimeiset kolme vuotta tuo otus on ollut minulle "Se Hevonen", jota piristää huonoa päivää ja jonka kanssa on ihan mielettömän paljon ikimuistoisia hetkiä, se hevonen, joka todella olisi sen arvoinen...

irtojuoksutusta.

Aamupäivällä tallilla oli rauhallista, joten onnistuin toteuttamaan suunnitelman irtojuoksutus. Ponille suitset päähän, uudet suojat (olivat muuten sopivat!) jalkaan ja varmuuden vuoksi liina mukaan ja maneesille. Alkuun virittelin ovet kiinni ja kävelytin ponia useamman kierroksen, sitten päästin sen irti. Alkuun J seurasi yhä mukana, kääntyi molempiin suuntiin ja muuta sellaista irtona, olisi joskus kiva kokeilla vähän monipuolisempia maastakäsin-juttuja joskus.

Loppuun vielä pakollinen kamera-angst, tuo laatu on ihan järkyttävää. Pitää ehkä sosialisoida faijan videokamera... Mutta iMovie on kiva, ehkä muokkaustaitoni kehittyvät tästä paremmiksi...

Kun poni lopulta hiffasi, että revittelykin on ihan sallittua, se baanasi varsin tyytyiväisen oloisena pukkilaukkaa ympäri maneesia. Kovin kauaa poni ei jaksanut riehua, ennen kuin se hidasti raviin ja siitä sitten ihme kyllä minun pyynnöstäni käyntiin. Nappasin ponin kiinni ja se tuhisi hengästyneenä, joten suunnattiin ulos kävelemään vielä lopuksi. Harmitti, että en tajunnut napata kypärää mukaan, olisin voinut kävellä lopuksi ilman satulaa selästä käsin, mutta en sitten jaksanut lähteä tallista hakemaan...

liukastelua ja jumitusta.

Sunnuntai 20.11: Menin tallille vasta illemmalla, ja kaverikin oli pitkästä aikaa siellä. Mentiin yhdessä maneesille, siellä oli tyhjää ja rauhallista. Pyörin ponin kanssa ja kaveri kiljui ohjeita, taas kerran monta hyvää ja aiheellista vinkkiä ja huomiota siitä, miten monella tavalla on mahdollista hevosen selässä tehdä lähes kaikki ihan väärin :D No, ehkä tästä taas vähän viisastuttiin... Loppuun kaveri käv vielä ponin selässä, osaa tuokin ponipallero kulkea hurjan nätisti, kun on osaava kuski selässä.

Maanantai 21.11: Poimin kaverin juna-asemalta kyytiin ja suunnattiin jo alkuillasta tallille. J:n omistajakin lähti meidän mukaamme, ja suunnattiin kolmestaan maneesille. Ilman hokkeja oli pimeässä todella inhottava liukastella pihalla. Maneesissa poni tuntui jäykältä ja todella hitaalta. Tavallisesti ongelmana on liian hurja vauhti, mutta tällä kertaa sitä sai hoputtaa eteenpäin koko ajan. Alkuun ravasin pitkiä sivuja reippaammin eteen, mutta eipä poni siitä paljoa sujuvammaksi muuttunut. Parka taisi jumittua edellispäivän raskaammasta työskentelystä pahemminkin...

Jotakin positiivista, selviydyttiin kahden muun ratsukon kanssa samassa maneesinpuolikkaassa melko sujuvasti, eli ravissa on jonkinlaista kehitystä tapahtunut. Voltit ovat nykyään pienempiä ja ympyrät pyöreämpiä, jees. Ja loppua kohden poni kulki joitakin pätkiä nätissä muodossakin, vaikka olisi siltikin saanut liikkua enemmän eteenpäin.

Tiistai 22.11: Jumitus jatkuu, mentiin alkuun maneesiin, mutta alkuraveissa poni oli todella, todella köpö ja mistään ei tuntunut vaihteeksi tulevan yhtään mitään. Ehkä se olisi siitä eteenpäin potkimisella ja väkisin revittelyllä vetristynyt, mutta ei huvittanut alkaa tappelemaan, kun toinen oli niin jumissa. Suunnattiin maastoon kävelemään, siellä alkoi virtaa löytyä, singer-tikkauksen ja pikku säpsyilyn muodossa... Ei kuitenkaan mitään erityisen järisyttävää hyppelyä, joten kun käynti pysyi rauhallisena, ravattiinkin pätkiä. Pohja oli jäinen ja huono, ja jarrut ovat viime aikoina olleet maastossa vähän hukassa, mutta tällä kertaa poni pysyi ihan nätisti käsissä.

Tallissa J:n omistaja ehdotti, että sen voisi huomenna irtojuoksuttaa päivällä, huippuidea, poni saa irroitella ilman, että ratsastaja pelkää henkensä edestä :D Lisäksi oikean kengittäjän pitäisi torstaina korvata tilapäisesti ponin jalkaan lätkäisty kesäkenkä hokkikengällä. Muutenkin hokkeja pitäisi alkaa virittelemään taas, kun on niin kylmää ja liukasta... Kotimatkalla poikkesin hevostarvikeliikkeessä ja nappasin itselleni uuden kypärän ja J:lle uudet takasuojat, vanhat ovat niin räjähtäneet.