Eipä ole pahemmin hevostelut viime aikoina kiinnostaneet. Jästin lähdettyä vollotin viikon, pari, sen jälkeen olen vältellyt kaikkea hevosiin edes etäisesti liittyvää. Fakta on kuitenkin se, että tuo otus oli mulle "se hevonen", se kaikkein tärkein, kaikkein paras ja korvaamaton.
Toisaalta sitten taas, se että lopettaisi hevosjutut kokonaan, tarkoittaisi suurin piirtein samaa, kuin lopettaisi hengittämästä. Tauko hevosista on ollut todella tarpeen, kun kaikki muutkin asiat ovat tällä hetkellä ihan auki, mutta kyllä minä nyt tänne alan palailemaan. Vaikka tuntuukin pahalta, se jästinkokoinen musta pilvi alkaa vähitellen hälvetä, ikävä ei ole enää niin lamaannuttavaa.
Toissa viikolla raahauduin puoliväkisin katsomaan yhden kaverin hevosta, meinasin alkaa parkumaan ihan vaan siitä tunteesta, kun pääsi upottamaan sormet pehmoiseen talviturkkiin, hengittämään hevosentuoksua ja silti, koska kyseessä ei ollut Jästi, se tuntui aivan väärältä... Kaverin hevonen on toipilaana, joten tarjolla olisi ollut kävelytystä ja hevosenhoitohommia, mutta en sitten tiedä, kiinnostaako tarpeeksi... Olen kuitenkin tosi kiitollinen, että mut suurin piirtein raahattiin sinne puoliväkisin, muuten kynnys lähteä tallille päinkään olisi vaan kasvanut ja kasvanut.
Viime viikolla kävin ratsastamassa Minin yksi päivä, kun sen omistaja oli ulkomailla ja niin edelleen. Ei se edelleenkään ole ihan mulle sopiva hevonen, tai ainakin kaipaisin jonkun huutamaan vinkkejä, sillä kommunikaatio oli vähän hakusessa. Aina, kun muistin itse pitää ohjat kädessä ja ratsastaa matkustelun sijaan, sujui ihan kohtalaisesti. Pitää ehkä pyytää Sara pitämään tuntia joskus, Mini on kuitenkin niin osaava, että sen selässä olisi hyvä itse kertailla "temppuja", joihin Jästin taidot eivät todellakaan riittäneet.
Eilen kuitenkin raahauduin kaverin kanssa sen vuokraponia katsomaan, tarkoituksena käydä maastossa köpöttelemässä. No, lopputulos olikin vähän toisenlainen, aika positiivinen yllätys suorastaan, mutta kirjoittelen vasta myöhemmin lisää... (:
