(Olen taas liian kiireinen postaamaan ajallaan, mutta joo...)
Ehdin tosiaan lauantaina käymään tallilla ekaa kertaa yli viikkoon, ja kappas, poni oli siis seissyt viikon, kun sen omistajakin oli ollut kipeänä. Alku oli lupaava: nousin normaalisti selkään, ja poni järjestää tajuttoman rodeon, pukittelee ihan hulluna ja minä ilman jalustimia yritän roikkua mukana. Ihme kyllä pysyin selässä ja sain ponin sen verran paikoilleen, että sain jalustimet takaisin.
Fiksu olisi tullut alas selästä jo tässä vaiheessa, mutta päätin sitten jatkaa normaalisti. Matkalla tallin pihasta ylätallille/maneesille päin piti joka ikistä pensasta ja aitauksissa olevia hevosia kyttäillä, mutta selvittiin maneesin kulmalle ilman katastrofeja. Maneesin luona oli auto parkissa, ja typerä poni kiepsahti 180° ympäri ja yritti lähteä ryöstämään kotiinpäin. Vitutti edelleen, sillä poni oli niin räjähdysherkällä tuulella eikä kuunnellut ratsastajaa yhtään. Kentällä oli porukkaa ja maneesikin varattu, joten suunnattiin maastoon.
Itsesuojeluvaistoni nimessä lähinnä käveltiin pitkään ja mahdollisimman rauhallisesti, mutta eihän siitäkään mitään meinannut tulla, kun kaikkea mahdollista oli säpsyttävä koko ajan. Takapellolla poni rauhoittui hetkeksi ihan kivasti, ratsastin sitä vähän lyhyempänä, taivuttelin yms. Lisäksi annoin ohjat pitkiksi ja yritin ratsastaa painoavuilla, sujui aika kivasti, käännösten lisäksi pysähdyksetkin onnistuivat, mutta kotiinpäin mennessä käynti muuttui steppailuksi ja pysähdykset pikku keulimisiksi ynnä muuta kivaa. Tallinpihassa meni hermot ja hyppäsin alas, poni ei ollut yhtään lapasessa eikä selässä keikkuminen ollut mukavaa tai turvallista nähnytkään.
Yksi tallin hevosenomistajista oli kentällä katselemassa yhden toisen tyypin ratsastusta ja suostui onneksi auttamaan, se juoksutti J:n puolestani ja minä sain keräillä hermojani ja J purkaa energiaansa. (Ja miksi en juoksuttanut sitä itse: kentällä muita hevosia, poni ei yhtään hallinnassa ja olen tosiaan juoksuttanut sen tasan kerran aiemmin itse...)
Juteltiin tämän kaverin kanssa, kuinka epäreilu tilanne on J:n kannalta. Kenelläkään ei ole sille aikaa, kun se ei liiku se on aivan kamala ja vaarallinen, jolloin löytyy vielä vähemmän porukkaa kiipeämään sinne selkään. Kaveri sanoi, että minun ei pitäisi kantaa vastuuta hevosesta, joka ei edes ole omani, mutta en mä oikein muutakaan voi... Poni on mulle ihan käsittämättömän rakas ja tärkeä. Sen omistaja on tosiaan useampaan kertaan todennut ihan faktana, että tuo lähtee heti, kun sille löytyy parempi koti, mikä on toisaalta tällä hetkellä paras vaihtoehto. Mulla ei ole henkisiä eikä taloudellisia valmiuksia ryhtyä hevosenomistajaksi, eikä aika riitä nytkään mitenkään. Silti, pelkkä ajatus siitä, että poni lähtee jonkun vieraan matkaan on ihan hirveä... Kamala pattitilanne.
Juoksutuksen jälkeen kiipesin vielä selkään hetkeksi (ja poni käväisi sitä ennen mun varpaillani, kivakiva...). Poni oli edelleen vähän turhan säpäkkänä menossa, mutta toisaalta pätkät ravissa olivat aika hyviä. Turhautti vaan itseä, että meni niin huonosti, kun ponin porsastelu on ihan liikunnan puutteesta johtuvaa, josta voi syyttää vaan itseään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti