Olen käynyt tänä vuonna maneesissa ehkä kaksi kertaa. Tai kolme. Joka tapauksessa naurettavan vähän. Ei sillä, minä nautin hampaat irvessä tuuppaamisen sijaan huomattavasti enemmän maastoköpöilyistä, mutta ponin kunnon ja tasapainon paranemisen seuraamisen kannalta sileä on helpoin. Kääntymiset ja taivuttelutkin jäävät vähemmälle maastossa.
("Rakennekuvaa" J:stä. En kehtaa julkaista pari kk aiemmin otettua kuvaa, mutta ero on selvä. Enää eivät kylkiluut paista, ponin takamus on jo pyöreämpi ja on se vähän lihaksiakin palauttanut. Tästä suunta vaan parempaan.)
Eilen olin Jästin selässä valmiina lähtöön kymmentä vaille viisi. Ratsastuskoulu valtaa koko maneesin tasan viideltä, että se siitä maneesisuunnitelmasta. Alkukävelyiksi käytiin rämpimässä eräs polunpätkä, mutta siellä alkoi suojasään takia olla melko huono mennä, joten käännyttiin takaisin. Mentiin sama vanha tienpätkä pari kertaa edes takaisin. Siinä on hyvä "ura" ja tasaista mennä.
Vaikka maastossa oltiinkin, ajattelin olla tehokas ja harjoitella vähän siirtymisiä samalla. Jästin mielestä on ollut ylivoimaista seistä maastolenkeillä paikallaan, joten käynti-seis aiheutti alkuun tuskailuja, kun poni hosui joka suuntaan. Melko nopeasti se tajusi, että kehun sen maasta taivaisiin, kun se suvaitsee tönöttää sekunninkin kaikki neljä jalkaa maassa ja homma alkoi sujua. Otin mukaan ravipätkiäkin. Alkuun jarrutusmatka venähti moneen metriin, mutta toistojen jälkeen poni alkoi kuunnella vähän paremmin.
Omalle henkiselle muistilistalle pitää naputella ääniapujen tärkeys. Poninkäppänä ei todellakaan vastaa ohjaan & pohkeeseen niin nopeasti, kuin pitäisi, joten äänellä saan apuja tehostettua siirtymisissä. Kyllä mä muutenkin juttelen ponille paaaaljon, mutta tänään huomasin miten selkeistä ääniavuista oikeasti on paljon hyötyä.
Laukkapätkä numero yksi oli positiivinen yllätys, poni nosti siististi ja meni suorastaan _rauhallisesti_. Siirtyminen raviin ei ollut mitenkään kaunis, mutta ei myöskään ihan sikailua. Toinen laukkapätkä oli vaihteeksi järjetöntä kaahausta jarrut hukassa, vasen laukka on kai ponille vaikeampi tai sitten itse sählsin jotain. Kunhan joskus saan meidät maneesiin asti, on laukka-ravi siirtymistä treenattava. Ja niitä nostoja, jotka eivät aina nekään ole mitenkään kauniita...
J on kyllä edelleen superhuonossa kunnossa, koska kaksi laukkapätkää hiottivat sen reilusti. Kävelin tallille ja kävin vielä kentällä tekemässä pari käyntivolttia, mutta pohja siellä oli inhottavan muhku. Takaisin tallille ja kamat pois. Karvanlähtöaika alkaa olla nurkan takana, harjaillessa karvatupot vaan lentelivät. Poni tarhaan, boksit siistiksi ja uupunut ratsastelija rämpi junalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti