hiihtoratsastusta!

Toisin kuin viimeksi väitin, en sitten raahautunutkaan hirveän flunssan kourissa tallille maanantaina ja keskiviikon tallipäiväkin jäi väliin, kun olin laskettelemassa. Tänään sitten junailin itseni tallille keuhoja matkan varrella yskien ja räkä valuen, hyh mikä olo.

Hiihtoratsastus oli kuitenkin päivän ohjelmanumero. Siivosin bokseja, kun kaverini Sara viritteli Jästille hiihtoratsastusvaljaat ja muut kamat ja kävi lämmittelemässä sitä. Kiskoin monot ja sukset jalkaan ja liinat valjaisiin kiinni. Alkuun ihan vaan käveltiin. Suksilla oli yllättävän helppo pysyä pystyssä ja sopivasti mukana. Mentiin pikkutielle ja ravailtiin pätkiä, oikeastaan ravissa oli helpompi olla suksilla, kuin käynnissä. Metsätiellä S antoi ponin laukata "normaalissa" (eli J:n tapauksessa melko kaahottavassa) temmossa, ja minä roikuin mukana. Ihan superhauskaa! Osaan lasketella ihan hyvin, joten kovempikaan vauhti ei hirvittänyt. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisi voinut laukata lujempaakin, mutta kiireen vuoksi ei menty kuin pikkutie kertaalleen.  Kaverin mutsi otti videonpätkää ihan alkumatkasta, kunhan saan sen nähtäväksi, voin pistää siitä tännekin kuvia (:

Palattiin tallille ja kävin vaihtamassa monot kenkiin ja kiipesin (todellakin kiipesin, voi kun olisin notkeampi...) vielä Jästin selkään kävelemään, kun Sara meni laittamaan Miniä valmennusta varten valmiiksi. Käveltiin ponin kanssa ratsastusrata ympäri ja se sai hengitystä tasoittumaan. Tallissa harjailin sen ja loimet niskaan ja poni pihalle.

J tarhaa nyt erään kohtalaisen muuliaasiääliön tamman kanssa, ja kun päästin J:n portilta irti, että se kävelisi tarhaan kuten aina, tamma yritti potkaista sitä, ja J pääsi irti. Onneksi se ei mennyt kauas ja sen omistaja auttoi ponin metsästyksessä. Uusi yritys, yritin häätää tarhakaveria kauemmas ja saada J:n kokonaan tarhan sisälle ennen irroittamista. No, J oli tarhassa, mutta idiootti tamma tuli taas uhkailemaan, ja J jäi jalastaan sähkölankaan kiinni. Se loikki paniikissa taaksepäin ja lanka sitten katkesi. Että minua ärsytti, on se ponin tarhaaminen jumalattoman vaikeaa... Pitää ensikerralla huitoa se pahuksen muuli reilusti kauemmas, niin saa poniraukan turvallisesti tarhaan.

No, onneksi mitään ei sattunut ja kävin solmimassa langan kasaan. Suututti vaan, ihan turhaa säätämistä. Seurasin vielä jonkun aikaa Centered riding -tuntia, pitää ensi kerralla maneesissa pyöriessä testailla ulko-ohjan tukea ja esim. asetusta pätkittäin ulkospäin...

maastoilua ja junia.

Ah mitä otsikoinnin riemujuhlaa, mutta käytiin tänään kaverin kanssa maastoilemassa junaradan varrella, oli kivaa ja mukavaa. Jästi ja Mini tosin olivat sitä mieltä, että vierestä ohi jyristävät junat olivat maailman pelottavin asia (vaikka talli on lähes radan varrella ja junia menee koko ajan ohi...) ja niiden piti vähän possuilla ja loikkia, mutta suuremmilta sekoiluilta vältyttiin.

Pakkasta tosin oli vähän liikaa edelleenkin, ja jätettiin laukkaamiset väliin, mutta pätkiä ravailtiin ja J tökötti menemään ihan mukavasti, vähän vauhdikkaasti, mutta toisaalta esim. jarrutus sujui eilistä paremmin. Omat varpaat olivat ihan umpijäässä, jos olisi turhaa rahaa, ostaisin muovijalustimet... Menen varmaankin taas huomenna tallille, kirjoittelen sitten lisää, mutta nyt on vähän kiire.

pakkasmaasto.

Selvisin wanhoista (ja jatkoista...) hengissä, ja tänään oli vaihteeksi ihastuttavan dagen efter -fiiliksen kanssa suuntana talli. No, raikas ilma auttoi saatanalliseen pääsärkyyn ja loppujen lopuksi oli ihan mukavaa, vaikka aamusta kyllä harkitsin sängynpohjalle jäämistä ratsuilun sijaan.

Ulkotallin hevosille oli laitettu pakkasen takia olkea karsinoihin, koska turve on näillä keleillä vähän kova ja epämukava. Siivoilin boksit vähän koomassa... Hain Jästin sisälle, se oli vaihteeksi vaihtanut tarhaa, tällä kertaa isompaan tarhaan, jossa langatkin ovat suunnilleen paikoillaan. Hain ponin sisään ja kaivoin sen esiin loimien alta. Harjaus, kamat ja liikkeelle. Aurinko oli lämmittänyt säätä sen verran, että normaali ratsastus onnistui, hevosten omistaja kun kertoi, että alkuviikon ne olivat lähinnä kököttäneet tarhoissaan pakkasen takia.

J oli reippaana ja mentiin vaihteeksi vakio-tienpätkää takapellolle. Ravailtiin alkuun pidempi pätkä, että saatiin niin poni kuin ratsastajakin lämpimäksi. Pellolla ensin käveltiin sen ympäri menevää polkua, poni joutui huolehtimaan jaloistaan epätasaisemmalla pohjalla. Sitten ravailtiin samaa kierrosta pari kertaa, ja muutama pieni laukkapätkä väliin. Vaikka olisi ollut kivaa baanata aurinkoisella pellolla lujempaakin, ei tällä kelillä oikein voinut hiottaa ponia märäksi, joten jätettiin väliin. J olisi kyllä ollut menossa täysillä, pakkasista johtuva "loma" kerryttänyt siihen ylimääräistä energiaa...

Käveltiin vielä mutka pienen mäen ja ratsastusradan kautta, ja ilmeisesti poni oli saanut pahimman kaahotusintonsa kulutettua, sillä se käveli kotiinpäinkin rauhallisesti. Hoidin ponin pois ja valloitin sille uuden harjalaatikon. J:n entinen harjaboksi oli onnettoman pieni ja vaaleanpunainen, uusi on sininen ja sinne mahtuvat myös suojat, eli niitä ei tarvitse metsästää ympäri tallia. Luksusta. 

Luksusta olisi myös se, että joku lähtisi mukaan tallille kuvaamaan, nämä kuvattomat jaarittelut ovat varmasti tylsiä ja raskaita. Ehkä talvilomalla raahaan jonkun vapaaehtoisen jäätymään tallille kameran kanssa.

tähtien loisteessa.

Ah miten viehättävä otsikko taas vaihteeksi, mutta hei, menkööt.

Ehdin tallille vasta seitsämäksi, iltatallin tekijäkin oli jo siellä. Aikataulutuskyky tänne, kiitos. Siivosin boksit vauhdilla ja hain J:n sisään. Vähän meni hutiloinniksi ponin laitto, pikapikaharjaus, suojat, satula, suitset ja ratsuilemaan. Teoriassa poni olisi voinut pitää vapaapäivän, mutta ehdin tallille seuraavan kerran vasta ensi viikonloppuna, joten omien aivojen tuuletuksen kannalta pieni köpöttely oli hyvä juttu.

Ratsastuslenkki oli kuin kliseisimmästä ponikirjasta: kuu ja tähdet loistivat, pakkasta ja lunta ja maailman kivoin poni. Pikkutiellä ravailin pätkän, mutta en sitten pimeässä ja kylmässä mitenkään erityisemmin lähteä revittemään. Käveltiin kotiinpäin ja J alkoi kiirehtiä ja hipsutella nököravia eteenpäin. Juttelin sille rauhoittavasti ja tein puolipidätteitä ja yritin istua mahdollisimman rauhassa jne., mutta kävin silti vielä kentällä pyörimässä muutaman kierroksen rauhallista käyntiä pitkin ohjin, ettei poni opi pahaa tapaa sinkoilla kotiinpäin.

Palattiin tallille, kamat pois ja loimet tilalle. Oli hassua olla ihan yksinään ainoana ihmisenä tallilla iltamyöhään. Vein J:n omaan boksiinsa ja sille ja S:lle iltaruuat. Valot kiinni ja talli lukkoon. Tulee jotenkin tosi vastuuntuntoinen olo, kun saa huolehtia kaikista tuollaisista jutuista.

siperia.

Olen näköjään ottanut tavaksi avata joka toisen postauksen jonkinlaisella säätiedotteella... Mutta kun voi jumalauta mikä helvetillinen viima tuolla on tänään ollut! Ihme ja kumma VR oli ajoissa, mutta junalta tallille kävellessä ehti kyllä tuuli puhaltaa luut ja ytimet umpijäähän.

Siivoilin J:n ja S:n boksit, tosin taisin kerätä kärryt täyteen jäistä turvetta lannan sijaan... Ulkotallissa on siis vähän viileä tähän aikaan vuodesta. Hain J:n tarhasta, se oli heti ensimmäisestä askeleesta ihan täpinöissään, mutta palautin kaverin maanpinnalle parilla pysäytyksellä.

Harjailin ponin, eikä käytös käytävällä luvannut kovin hyvää: J steppaili ja söi naruja ja sohelsi vähän joka suuntaan, raivostuttavaa. Kaikki vinkit aiheesta "kuinka opettaa hevonen seisomaan hoitotoimenpiteiden kaikki neljä jalkaa maassa" ovat tervetulleita. Satula selkään ja suitset päähän ja menoksi.

Olin sen verran ajoissa (kiitos koeviikko), että pääsin maneesiin. Onneksi näin, sillä jäinen helvetti ei oikein houkutellut maastoilemaan. Maneesissa ei ollut ketään muita. Kävelin alkuun, J viipotti eteenpäin vauhdikkaasti. Alkuun tein käynnissä pysähdyksiä ja peruutuksia, poni oli jännittynyt ja kaikkea muuta kuin avuilla. Peruutuksia en aiemmin ole edes kokeillut ja alkuun poni heitti itsensä lähes poikittain. Muutaman toiston jälkeen sain sen menemään suorempaan, mutta pää nousi peruuttaessa vielä normaaliakin ylemmäs, joten tästä jatketaan.

Alkuun ravailin muutaman kierroksen ihan vain uralla, jotta poni saa itsensä lämpimäksi. Alkuun se köpötti tavallistakin jäykemmin, mutta alkoi sitten vertyä. Tein alkuun paljon siirtymisiä, käynti-ravi, ravi-seis, pysähdys-käynti-ravi ja pari kertaa suoraan peruutus-ravi. Poni oli mukavasti kuulolla siirtymisten suhteen ja kulki varsinkin käynnissä rennommin. Kokeilin pätkiä harjoitusravia: Jästin ravi ei ole mikään erityisen ihana, eikä kyllä erityisen kamalakaan, ja pätkiä keikuin siellä ihan mukavasti. Ensi kerralla voisin keskittyä harjoitusraviin, sillä nyt kun Elli mammalomailee, on minun istuntatreenini jääneet vähemmälle.

Laukkaaminen oli tällä kertaa varsinainen ohjelmanumero, ensimmäinen nosto meni vähän pitkäksi ja poni oli päädyssä lähes nurin, kun tasapaino ei yllätys yllätys riittänytkään laukassa kaahottamiseen. Pari kertaa meni kipittelyraviksi, kun J ennakoi nostoa kulmasta. Muutama parin askeleen pätkä lopuksi oli vähemmän kamala, enkä sitten jaksanut enää tapella. (Teen tätä usein. Joku asia ei suju, minulla menee hermot ja luovutan. Inhottava tapa ja näin jälkiviisaasti voin todeta, että niitä nostoja olisi pitänyt tehdä vielä lisää ja lisää, kunnes olisi sujunut paremmin.)

Ravailin loppuun isoja ympyröitä ja vaikka asetus ja taipuminen olivatkin vähän hukassa, J kulki muutaman asekeleen pätkiä ihan kivasti selkä ja takajalat tosissaan mukana. Olin jo lopettelemassa, kun eräs tallilainen hevosineen saapui maneesiin. Tyyppi asuu samalla suunnalla kuin minä, joten kyydin toivossa jäin niille seuraksi ja J sai superpidennetyt loppukäynnit. Otin jalustimet pois ja ajattelin istuinluitani ja sellaista.

Kävelimme tallille, otin kamat pois, harjailin ponin, loimi niskaan ja piti sille pari porkkanaakin kiitokseksi antaa (: Säätilan ollessa mitä oli, jätin ponin sisälle, koska se oli vähän hionnut eikä viimassa kökätys varmasti senkään mielestä erityisen mahtavaa ole.

(Hah, postaukseni vaan pitenevät ja pitenevät, kun jaarittelen ja jaarittelen vaikka mitä... Hups.)

ostostelua ja baanailua.

Aamupäivästä kävin ostamassa ponille vähän uusia harjoja. Sen vanhat ovat todellakin wanhoja ja kohtalaisen räjähtäneitä. Tai sitten ne pitäisi vaan pestä... No, joka tapauksessa mukaan lähti ihan perusjuttuja, eli piiki- ja kumisuka, kaviokoukku ja pehmeä harja. Kuten kuvasta voi päätellä, tumma sininen olisi minun mielestäni paras mahdollinen väri J:lle. Onneksi omistaja on suurin piirtein samaa mieltä, ponin loimetkin ovat pääosin sinisiä jne.

Mentiin tallille vasta illemmalla ja lähdettiin maastoilemaan. Suunnitelmana oli mennä reippaammin, ja etukäteen kaveri varoitteli, että J voisi ottaa Ministä vähän kipinää, sillä niillä on ihan tarkotuksella otettu "laukkakisaa" monesti aiemmin. En ole maailman uhkarohkein ratsastaja, mutta tutulla ja turvallisella ponilla uskaltaa vaikka mitä, joten normaalista poiketen en heittäytynyt ennakko-pelotteluista hysteeriseksi.

Käveltiin ensin n. 400 m pitkä metsätie toiseen päähän, ja tultiin sieltä ravilla takaisin. J oli kovaa vauhtia menossa ja sinkoilemassa joka suuntaan ja puuskutti ihan vaan innostuneisuuttaan. Tien toisessa päädyssä hämmensimme poneja tekemällä U-käännöksen ja suuntaamalla uudestaan samalle pätkälle. Kaveri otti Minillä ravin kautta laukan ja annoin sille reilusti etumatkaa ja turvaväliä.

Heti kun annoin mennä, J pyyhälsi reipasta laukkaa eteenpäin. Alkumatkasta kaveri edessä himmaili tahtia ja vauhti pysyi suunnilleen järkevänä. Sitten kaveri antoi Minin mennä lujempaa, ja minä Jästin. En varmaan ikinä ole laukannut niin lujaa. J otti tosiaan tilanteen kilpailuna ja antoi ihan kaikkensa, ei se normaalisti mene laukkapätkiä ihan noin turbona. Puut vaan vilistivät silmissä, otin harjasta tukea ja menin kevyessä istunnassa. Hyvissä ajoin ennen tien loppua istuin alas ja aloin hidastamaan, ja jarrutusmatkaa kannattikin varata reilusti... Nauroin ääneen satulassa, ihan mielettömän hauskaa päästellä täysiä lumisella tiellä!

Käännyimme kotiin päin ja kävelimme hetken, niin hevoset saivat tasoittaa hengistystään - tai siis, puuskuttava Jästi tasoitti hengitystään, kenttähevos-Minillä ei varmaan ollut siinä vaiheessa edes lämmin... Otettiin toinen laukkapätkä, ja taas mentiin lujaa. Tällä kertaa J alkoi jo väsyä, ei se vielä ole saanut kuntoaan täysin palautettua. Vaikka vauhtia oli, jäimme Minin tahdista ihan nallit kalliolla -tyyliin ja kertaalleen poni jo kompuroikin.

Kävelimme takaisin tallin suuntaan, J nökötti menemään hipsutteluravia eikä millään halunnut ottaa käyntiaskeltakaan. Käytiin vielä kentällä ravailemassa hetki, ettei suoraan laukan jälkeen laiteta heppoja talliin seisomaan. Kaveri teki mutsinsa kanssa iltatallia, ja auttelin sitten hevosten sisälle haussa ja ruokkimisessa. Hevoset jäivät tyytyväisinä syömään iltamössöjään.

tämä on fiasko.

Ah, raflaavista otsikoista kiitokset Skandinavian Music Groupille, mitenkään aiheeseen liittymättä suosittelen kys. yhtyeeseen tutustumista lämpimästä.

Ja on tuolla otsikolla todellisuuspohjaakin, sillä eilinen päivä oli suurimmaksi osaksi kohtalaisen kamala. Pääsin tallille vasta puoli kuuden aikaan, kun ensin olin kököttänyt tihkusateessa junaa odottamassa ja kävellyt sen parikymmentä minuuttia samasssa sateessa tallille. Siivosin J:n ja sen naapurin Sallyn boksit ja sitten kaveri jo ilmestyikin paikalle.

Ongittiin ponit talliin ja litimärät loimet kuivumaan. Kamat niskaan, minä yllätys yllätys Jästille ja kaveri meni Ellillä. (En muuten vieläkään muista, miten päin J:n suojat menevät, ruskeat vai mustat eteen... Lahopää mikä lahopää) J oli satuloidessa kiltisti paikallaan ja sitten eikun menoksi. Kiipeän aina penkiltä selkään, ja tällä kertaa J tönötti siinäkin kiltisi paikallaan selkäännousun ajan, vaikka sillä on ollut taipumuksia lähteä hiihtelemään itsekseen eteenpäin.

Tarkoitus oli suunnata maneesille, mutta kappas kappas, ratsastuskoulun tunneissa oli jonkinlainen muutos, ja niillä oli koko maneesi käytössä. Ja tästä luonnollisesti oli tiedotettu tosi hyvin... Päädyimme siis kentälle, joka oli varsin ihastuttavaa lumista perunapeltoa. Käveltiin melko kauan, ja sitten vähän ravailin. Epätasaisesta alustasta johtuen ei mennyt mitenkään erityisen mahtavasti, tein muutamia siirtymisiä ja J kipitteli menemään vähän miten sattui. Se keräsi massiiviset tilsat ja tihkusade alkoi käydä hienohelmaratsastajien hermoille, joten muutaman ravikierroksen jälkeen olikin jo loppukäyntien vuoro. J otti taas muutaman askeleen pätkiä paremmalla tuntumalla, jalat alla ja pää alempana.

Tallissa hoidimme ponit vauhdilla ja sitten lähdettiin mukaan katsomaan hevosten omistajan ja Minin estevalmennusta, samalla tavalla kuin pari viikkoa sitten. Valmennus oli edelleen mielenkiintoista katsottaavaa, ainakin erästä pujotteluharjoitusta haluan kokeilla joskus J:llä kotona. Ja hyppäämistä katsellessa tulee itselläkin hirveä into päästä esteille. Ehkä voisin joskus mennä J:llä puomeja ja pikkuesteitä?