Vuoden ensimmäinen ratsuilu takana ja jännää oli. Tosin, minun jännäni on keskivertotyypin kuolettavan tylsä, mutta ihan miten vaan :D
Lähdettiin kolmen hevosen voimin ensin pienelle maastolenkille, minä yllätys yllätys J:n kyydissä. Vaikka normaalisti kuulunkin talvenvihaajien leiriin, on hevosharrastuksen kannalta lumipeitteestä iloa. Iltamyöhälläkin näkee ratsastaa maastossa ja lumessa on mukava rämpiä. Pieni käyntilenkki on kiva alkuverryttely, jonka jälkeen maneesissa tuuppailukin on kivempaa.
Tänään tein J:llä voltteja ja ympyröitä, poni kun on jäykkääkin jäykempi. Taivuttelu tuntui alkuun ihan toivottomalta, mutta muutama lähes siedettävä pikkukahdeksikko saatiin aikaan. Omistaja sanoi, että J:llä voi alkaa vähän ravailemaankin, ja minä sitten yritän vähän ravata. No, kahden askeleen kulmassa jälkeen poni on ihan polvillaan, lähes kaatui. Minä kuulun siihen onnelliseen ratsastajaryhmään, joka ei ole koskaan kaatunut hevosen kanssa, joten tuollainen kompastelu riitti tuomaan jännitysmomenttia ihan tarpeeksi ja jatkoimme käynnissä.
Päivän opetus, älä ahnehdi. Käyntikuuri jatkukoon, ennen kuin lihaksia löytyy enemmän ja tasapainoa on parannettava ennen maneesin kulmien ravausta. Ja omalle henkiselle muistilistalle: jalkojen lisäksi myös ponin selkä on tunnusteltava läpi ennen ja jälkeen ratsastuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti