"Mun" kavioeläimeni palasi vastoin odotuksia kesälomalta kotiin, kuin ihanaa. Se tunne, kun tallin pihaan kaartaessa (mulla on nykyään ajokortti, hui!) näkee tutun hahmon tarhassa ja syöksyy aitaukseen halailemaan ponia, joka kunnon heppakirja-tyyliin tulee höristen sua vastaan, on aika mahtava.
Edellisviikon ratsuilut olivat aika kevyitä, kun Jästiltä puuttui kenkä, mutta eilen päästiin kunnolla menemään. Ensin tuuppailtiin kentällä hetki, kun tunnit eivät vielä olleet ehtineet alkaa. Poni oli käynnissä hurjan hyvä, muoto löytyi nopeammin kuin tavallisesti ja pysyi tasaisempana, pätkittäin myös suoralla uralla, mikä on tähän mennessä ollut vaikeaa. Ravissakin ehdin tehdä muutamia ympyröitä ja aina toisinaan tuli muutama todella hyvä askel, mutta sitten ratsastuskoululaiset valtasivat kentän.
Me lähdettiin maastoon ja mentiin takapellolle, ensin vähän ravailtiin ja sitten kunnon laukkaspurtit. Ponilla oli virtaa ja pitkästä aikaa oli ihana päästä menemään kunnon laukkaviiletystä. Ensimmäisellä pätkällä niin vauhti, kuin jarrutusmatkakin venyivät aika hurjiksi, mutta seuraavat pätkät sujuivat mukavammin. Kotiinpäin olisi ollut hirveä kiire, aina kun yritin antaa pitkiä ohjia, alkoi hipsutteluravi... Mentiin sitten takaisinpäin melko tiukalla tuntumalla, jotta poni malttoi kävellä rauhallisesti... Treeniä tähän asiaan lisää, selkeästi.
Mutta juu, ihanaa kun poni on takaisin ja bloggailut jatkuvat kaiketi normaalisti, miten nyt kiireiltäni ehdin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti